Matt Haig: Radleyn perhe

Vampyyrikirjoja on niin paljon. Kamalan paljon. Vampyyrit ovat viihdekirjojen rokkistaroja, jotka tuovat vaaran tuntua ja seksikkyyttä mihin vain. Kai?

Radleyn perheestä vaara ja seksikkyys on kaukana. He asuvat keskiluokkaisista keskiluokkaisimmalla kadulla unisessa pikkukaupungissa ja ovat taatusti tavallisia ja ihan taatusti kunniallisia myös. Perheen lapset, Rowan ja Clara, ovat teini-iässä, kalpeita, heiveröisiä, ihottumaisia lapsia, joita inhoavat luokkakavereiden lisäksi kaikki ympäristön eläimet.

Rowan rakastaa etäältä Evea. Koulupäivät ovat jatkuvaa kiusausta ja nöyryytystä, eikä Rowan ikinä uskaltaisi sanoa Evelle oikeastaan sanaakaan. Niinpä hän lukee runoja, ottaa vastaan iskuja ja raapii toivottomana ihottumaansa. Clara taas on tapetoinut huoneensa eläinjulisteilla ja ryhtynyt vegaaniksi toivoen, että jospa eläimet nyt pitäisivät hänestäkin. Vegaanius vaan ei oikein sovi Claralle, ja jo ennestään kalvakka tyttö kuihtuu ihan silmissä.

Sitten tapahtuu jotakin yllättävää. Yksi koulun kiusaajajuipeista, ahdistelee Claraa yöllä kotibileiden jälkeen ja Clara puraisee häntä käteen irrottautuakseen pojan otteesta. Mutta pojan veri herättääkin Clarassa ihan uudenlaisia tuntemuksia, ja aika pian on käynyt niin, että poika on paitsi imetty kuiviin myös osittain syöty isoin, nälkäisin haukkauksin. Tyttö soittaa vanhemmilleen, jotka siivoavat jäljet ja päättävät pitää pienen perhepalaverin.

Vanhemmat kertovat olevansa pidättäytyjiä, vampyyreita, jotka ovat päättäneet elää kieltäen verennälkänsä. Se tarkoittaa heikkoutta, masennusta, migreenejä, mutta kuitenkin ihan kunniallista, vaikkakin paljon lyhyempää elämää kuin verta juovilla vampyyreilla. Mutta valitsevatko teinit rutikuivan pidättäytymisen tien, kun pääsevät kurkistamaan toisenlaiseen elämään? Vanhempien kulissielämä kaatuu jylisten ja oli varmaan jo aikakin.

Matt Haig kehrää kokoon omanlaisensa, mutta silti tutunoloisen vampyyrimytologian: Facebookin rinnalta löytyy NeckBook, jonka kautta nuoret vampyyrit vamppaavat toisiaan. Joistain baareista saa tiskin alta hyvää vuosikertaa vampyyrinverta, jos vain osaa kysyä. Ja valkosipuli tosiaan maistuu kaamealta joka vampyyrin mielestä. Haig tuikkii myös urautuneita esikaupunkilaisrutiineja aika lailla kirpakasti. Itse kukin voisi juoda pienen tujauksen vampyyrinverta ja pöllyyttää kunnolla lakanoita kumppaninsa kanssa. Tai ihan vaan avata silmänsä.

Vegaaniateria ja viinilasillinen Isobelia, vuosikerta 2009.

Juuri silloin Claran pelko alkaa kovettua suuttumukseksi. Hän hakkaa Harperin selkää, kiskoo tätä tukasta, puree tämän kättä.
Hän maistaa Harperin veren ja puree kovempaa.
"Ai saatana! Senkin narttu! Saatana!"
Yhtäkkiä tapahtuu jotain.
Claran ajatukset terävöityvät.
Pelko on poissa.
Ja pahoinvointi.
Jäljellä on vain veri, ihmisveren ihana maku.

Atena, 2011.

Camilla Läckberg: Majakanvartija

Camilla Läckberg on minulle ihan uusi tuttavuus, vaikka takakansitekstissä häntä tituleerataankin Ruotsin menestyneimmäksi kirjailijaksi (!). Majakanvartija on Läckbergin seitsemäs dekkari sarjassa, joka sijoittuu Fjällbackan kylään Ruotsin länsirannikolle.

Kirjasarjan keskusparilla, poliisi Patrik Hedströmillä ja kirjailija Erica Falckilla on aika lailla kädet täynnä, kun puolivuotiaat kaksospojat vaativat ympärivuorokautista huomiota ja Patrik on vasta palailemassa sydänkohtauksen jäljiltä töihin. Mutta mikään ei auta, kun alkaa tapahtumaketju, joka jättää arkihaasteet kakkoseksi.

Kertomus lähtee liikkeelle pakenevasta naisesta, jolla on veriset kädet ja hiljainen poika. Nainen piiloutuu poikansa kanssa syrjäiselle majakkasaarelle, jonka kerrotaan kummittelevan. Kallioluoto kuiskii tarinansa niille, jotka kuulevat, sillä kuolleet eivät koskaan poistu sieltä.

Majakanvartija on perinteinen ja vetävä dekkari. Poliisi-kirjailija-kaksikko lähestyy ratkaisua kumpikin omalla suunnallaan, toinen kaahaa poliisiautolla ja toinen kaksosvaunuilla. Kirjassa on neitimarplemaista viehätystä, arkisia ja lempeitäkin tunnelmia, vaikka rikokset ovatkin raakoja. Väkivaltaa ei ihannoida ja rikokset ratkeavat älyllä. Poliisiaseman henkilöstö muodostaa tiiviin perheen, jota Läckberg kuvaa rakkaudella, koomisinkin sävyin.

Nykypäivään yhdistyy rinnakkaiskertomus sadan vuoden takaa ja tarina kulkee sujuvasti nykyisyydessä ja menneisyydessä. Perheet ovat olleet vaarallisia paikkoja naiselle, silloin ja nyt, ja perheväkivalta nouseekin kirjan keskeisimmäksi teemaksi.

Termoskahvia ja keksejä tuulisella kalliolla.

Vasta ratista kiinni ottaessaan hän huomasi että hänen kätensä olivat veressä. Kämmenet tuntuivat tahmeilta nahkaa vasten. Hän ei kuitenkaan välittänyt siitä vaan vaihtoi pakin päälle ja peruutti kiivaasti ulos autotallista. Kuuli hiekan roiskuvan renkaiden alla.
Heillä oli pitkä automatka edessään. Hän vilkaisi takapenkille. Sam nukkui peittoon käärittynä. Pojan olisi pitänyt olla turvavöissä, mutta hän ei ollut raaskinut herättää tätä. Hän ajaisi niin varovasti kuin suinkin osaisi. Jalka hellitti vaistomaisesti hiukan kaasupolkimelta.

Gummerus 2012