Radleyn perheestä vaara ja seksikkyys on kaukana. He asuvat keskiluokkaisista keskiluokkaisimmalla kadulla unisessa pikkukaupungissa ja ovat taatusti tavallisia ja ihan taatusti kunniallisia myös. Perheen lapset, Rowan ja Clara, ovat teini-iässä, kalpeita, heiveröisiä, ihottumaisia lapsia, joita inhoavat luokkakavereiden lisäksi kaikki ympäristön eläimet.
Rowan rakastaa etäältä Evea. Koulupäivät ovat jatkuvaa kiusausta ja nöyryytystä, eikä Rowan ikinä uskaltaisi sanoa Evelle oikeastaan sanaakaan. Niinpä hän lukee runoja, ottaa vastaan iskuja ja raapii toivottomana ihottumaansa. Clara taas on tapetoinut huoneensa eläinjulisteilla ja ryhtynyt vegaaniksi toivoen, että jospa eläimet nyt pitäisivät hänestäkin. Vegaanius vaan ei oikein sovi Claralle, ja jo ennestään kalvakka tyttö kuihtuu ihan silmissä.
Sitten tapahtuu jotakin yllättävää. Yksi koulun kiusaajajuipeista, ahdistelee Claraa yöllä kotibileiden jälkeen ja Clara puraisee häntä käteen irrottautuakseen pojan otteesta. Mutta pojan veri herättääkin Clarassa ihan uudenlaisia tuntemuksia, ja aika pian on käynyt niin, että poika on paitsi imetty kuiviin myös osittain syöty isoin, nälkäisin haukkauksin. Tyttö soittaa vanhemmilleen, jotka siivoavat jäljet ja päättävät pitää pienen perhepalaverin.
Vanhemmat kertovat olevansa pidättäytyjiä, vampyyreita, jotka ovat päättäneet elää kieltäen verennälkänsä. Se tarkoittaa heikkoutta, masennusta, migreenejä, mutta kuitenkin ihan kunniallista, vaikkakin paljon lyhyempää elämää kuin verta juovilla vampyyreilla. Mutta valitsevatko teinit rutikuivan pidättäytymisen tien, kun pääsevät kurkistamaan toisenlaiseen elämään? Vanhempien kulissielämä kaatuu jylisten ja oli varmaan jo aikakin.
Matt Haig kehrää kokoon omanlaisensa, mutta silti tutunoloisen vampyyrimytologian: Facebookin rinnalta löytyy NeckBook, jonka kautta nuoret vampyyrit vamppaavat toisiaan. Joistain baareista saa tiskin alta hyvää vuosikertaa vampyyrinverta, jos vain osaa kysyä. Ja valkosipuli tosiaan maistuu kaamealta joka vampyyrin mielestä. Haig tuikkii myös urautuneita esikaupunkilaisrutiineja aika lailla kirpakasti. Itse kukin voisi juoda pienen tujauksen vampyyrinverta ja pöllyyttää kunnolla lakanoita kumppaninsa kanssa. Tai ihan vaan avata silmänsä.
Vegaaniateria ja viinilasillinen Isobelia, vuosikerta 2009.
Juuri silloin Claran pelko alkaa kovettua suuttumukseksi. Hän hakkaa Harperin selkää, kiskoo tätä tukasta, puree tämän kättä.
Hän maistaa Harperin veren ja puree kovempaa.
"Ai saatana! Senkin narttu! Saatana!"
Yhtäkkiä tapahtuu jotain.
Claran ajatukset terävöityvät.
Pelko on poissa.
Ja pahoinvointi.
Jäljellä on vain veri, ihmisveren ihana maku.
Atena, 2011.
