perjantai 2. marraskuuta 2012

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Tämä kirja on ihana.

Outo pieni tyttö kasvaa yhtä oudossa perheessä. Elämän suuria kysymyksiä pohtiva Elly on yksinäinen, vaikka hänellä on maailman ihanin isoveli. Onneksi eräänä jouluna pahvilaatikosta loikkaa puhuva kani nimeltä Jumala, ja luokalle tulee vieläkin oudompi tyttö, Jenny Penny. Esikaupungin tyttöjen elämä on välillä riipaisevaa, mutta Ellyn tapa katsoa asioita on lohdullinen, ja oma sanansa on sanottavana myös Jumalalla, joka on kaniksi harvinaisen viisas.

Ellyn perhe lottoaa hartaasti saadakseen elämänmuutoksen ja päästäkseen pois kuivasta elämästään. Ja niin käy, että Jenny Penny ja Elly joutuvat lopulta eroon toisistaan, sillä lottovoiton saatuaan perhe kerää kimpsunsa ja kampsunsa ja perustaa Kaikki isäni hotellit -tyylisen mutkattoman hotellin maaseudulle.

Hotellista tulee pakopaikka ja keidas monenlaisille elämän kolhimille, myös Ellylle, joka saa viisaan yksityisopettajan ja voi jatkaa elämäänsä omilla ehdoillaan hotellin suojissa. Jenny Penny ei ole yhtä onnekas, mutta eräänä päivänä katkenneet langat solmitaan uudelleen. Kirjassa on lämpöä, naurua, rakkautta, suvaitsevaisuutta ja viisautta. Kovin painava kirja tämä ei ole, vaan luokittelin kohtuullisen keveäksi lukuromaaniksi, jossa kenties saattaa olla joitain heikkouksiakin, mutta tunnelma on sen verran veikeä, että ne voi antaa anteeksi.

Rommikaakao kermavaahdolla.

"Sanoinhan, että hankin sinulle oikean ystävän."
"Se on kani!" sanoin ihastuksesta suunniltani.
"Se on oikeasti belgianjänis", hän sanoi hyvin veljellisesti.
"Belgianjänis", toistin hiljaa, kuin hänen sanansa olisivat tarkoittaneet samaa kuin rakkaus.
"Minkä nimen haluat antaa sille?" hän kysyi.

"Eleanor Maud", sanoin.
"Et voi antaa sille omaa nimeäsi", veli nauroi.
"Miksen?", sanoin hiukan lannistuneena.
"Koska se on poika", hän sanoi.
"Ai", sanoin ja katselin kanin kastanjanruskeaa turkkia, valkoista häntää ja kahta pientä papanaa, jotka olivat pudonneet sen takapuolesta, ja ajattelin, että se tosiaan näyttikin pojalta.
"No mikä sen nimi voisi olla?" kysyin.
"Jumala", veli sanoi mahtipontisesti.