Tilda ja Elida Svensson ovat kahdeksankymppinen sisaruspari, joka asuu edelleen lapsuuskodissaan. Aviomiehet jäivät aikoinaan löytymättä kun eivät tuntuneet olevan niin tarpeellisia. Nyt vanhuudessa arki putputtelee eteenpäin säntillisiä, pihisteleviä ja kovin hyveellisiä latuja. Neideillä taitaa olla tylsää.
Onneksi naapuriin muuttaa kaupungista kesäasukkaaksi Alvar, vetreä leskimies, joka ystävystyy siskosten kanssa. Mummot ostavat uudet hienot pyhämekot ja käyvät muina naisina rapukutsuilla ja juovat snapseja. Nukkumaanmenoajat venyvät ja monet uudet asiat kihisevät päässä. Sisävessa jossa on hieno, pehmoinen matto, ja kaikki muukin siellä naapurissa nykyään.
Eräänä iltana Alvarin toimia tarkkaillessaan siskot huomaavat hämmästyttävän asian. Joka toistuu uudelleen. Naapurin mies kaataa kukkapenkkiinsä jotain, joka saa luontokappaleet lemmenhuumaan. Asiasta täytyy ottaa selvää. Kun se sisävessakin voisi olla oikein mukava, varsinkin peräpukamille. Sitten vain ilmoitus lehteen ja äidin vanhoja hyytelöpurkkeja pesemään, sillä sisaruksista tulee potenssilääkekauppiaita.
Pieni potenssipuoti on pieni, harmiton ja hyväntuulinen kirja. Sellainen, jonka voi lukea päivänä, jona synkkyyttä ja kurjia ajatuksia on jo ihan tarpeeksi. Maailmassa on kaikki hyvin ja leppoisasti, kun on näillä ystävyksillä kylässä. Lämpimät alushousut, piippausraudat ja kauniit kahvikupit. Vähän hajuvettä korvan takana ja punaiset posket. Hymyilyttäähän se.
Sen seitsemän sorttia ja kahvinplöröt päälle.
Keittiössä oli aina lämmin. AGA-lieden lämpö tuntui täyttävän joka sopukan. Lämpö hiipi lattialautoja pitkin, pesiytyi kotikutoisten räsymattojen jokaiseen silmukkaan ja kipusi ylös kärpäspaperiin, ruskeaan liimapaperinauhaan, jossa kärpäset käsivät epätoivoista kuolinkamppailuaan. Kärpäspaperi keinui kevyesti lämmössä. Koska keittiössä oli lämpimintä, Svenssonin neidit nukkuivat keittiön vetosohvassa, Elida vanhimpana itse sohvassa, Tilda ulos vedettävässä puulaatikossa, joka oli lyhyempi ja epämukavampi. Vaikka Tilda oli nuorempi, hänen niveliään kolotti pahimmin ja hänen kätensä ja sormensa muistuttivat tuulen tuivertamaa mäntyä. Tildan oli vaikea päästä ylös epämukavasta vuoteesta, mutta kosk kumpikaan ei halunnut muutosta, Tilda se silti joka ilta tasan 21.10 kömpi pieneen puulaatikkoon, joka päivisin toimi sohvan sokkelina. He menivät nukkumaan täsmälleen samaan aikaan joka ilta, kesällä ja talvella, arkena ja pyhänä, ja tasan 7.10 kuului natina, kun Elida sängyn tarkasti pedattuaan työnsi sokkelin sohvan alle.
Bazar, 2011
